MTB-Blogi – Maastopyöräilystä kertova blogisivusto

Tämän viikon ilmat ovat olleet pyöräilylenkeille mitä parhaimpia. Kesän yksi harvoista (ainut?) aurinkoisista päivistä menee helposti makaillessa rannalla töiden jälkeen ja illalla Bikepolin keskiviikkolenkillä. Eilinen, vähän yli pari tuntia kestänyt, lenkki menin tosin suurelta osin seisoskeluksi tekniikan pettäessä muutamalta pyöräilijältä.

Ongelmat alkoivat Leppävaarassa, jossa yhdestä pyörästä hajosi takavaihtaja. Syynä oli ilmeisesti liian kireällä olleet ketjut, joita oli lyhennetty asennusvaiheessa. Hyvässä pudotuksessa takaiskari veti ketjut kireiksi, mikä väänsi takavaihtajan muodottomaksi. Se saatiin onneksi väännettyä siihen kuntoon, ettei tarvinnut taluttaa pyörää kotiin, mutta lenkki oli tältä pyörältä ohi.

Leppävaaran maastossa on paljon korkeuseroja, toisin kuin esimerkiksi Helsingin keskuspuistossa, jossa lenkit voisi ajaa maantiepyörällä. Korkeuserot tuovat haastavuutta ajoon, ja alamäkiä on hauska tulla vauhdilla alas. Lähiseudun parhaimmat lenkit löytyvät mielestäni Leppävaarasta tai Espoon keskuspuistosta, joihin pääsee Otaniemestä pyörällä helposti.

Jatkoimme matkaa, ja kaikki näytti olevan hyvin, kunnes ikävässä alamäessä aloin kuulla suhinaa takana. Rengasrikko tapahtuu lähes jokaisella lenkillä, ja usein syynä on snakebite, jossa vanne kolahtaa kiveen puhkaisten sisäkumiin kaksi vierekkäistä reikää. Sattuneesta syystä pidän mukana vararengasta, paikkausvälineitä ja pumppua, joten lenkkiä ei tarvinnut lopettaa siihen.

Takaisin tullessa koukkasimme Laajalahden luontopolun kautta. Voin suositella sitä käymisen arvoisena paikkana, sillä polulta löytyy hyvää hiekkatietä ulkoiluun ja myös muutama kilometri lankkuja, joita pitkin voi ajella ja harjoitella samalla tasapainoa. Lehmiäkin näkyi olevan.

Kokonaismatkaksi tuli n. 27km. Lenkin voit ladata täältä tai katsella sitä Reittikartalla.

Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin juoman loppuminen kesken rankan urheilusuorituksen. Erityisesti suhteellisen pitkillä, yli parin tunnin, maastolenkeillä vesi loppuu liian aikaisessa vaiheessa pienestä juomapullosta. Onneksi on olemassa myös tilavampi säilöntämuoto: juomareppu. Juomareppuja näkee lähes jokaisella lajin harrastajalla, ja olen todennutkin sen erittäin käteväksi. Nestettä saa tarvittaessa mukaan litroittain, ja tilaa jää vielä varusteillekin.

Juomareppujen ehkä tunnetuin valmistaja on yhdysvaltalainen Camelbak, joka tekee reput myös armeijan tarpeisiin. Yritykseltä löytyy monia vaihtoehtoja mm. pyöräilyyn, juoksuun, lautailuun sekä vaellukseen. Juomasäiliöiden tilavuus vaihtelee alle litrasta reiluun kolmeen litraan, jolloin mallista riippuen mukaan mahtuu myös vaihteleva määrä varusteita. Itselläni on ollut käytössä muutaman kuukauden ajan Camelbak M.U.L.E., joka on optimoitu nimenomaan pyöräilyyn.

M.U.L.E. on ensisilmäyksellä pienen näköinen, eikä sinne uskoisi mahtuvan useita litroja vettä sekä nipun tavaroita. Camelbak lupaa repun vetävän 3 litraa vettä sekä 9 litran tilavuutta vastaavan määrän tarvikkeita. Repussa on hyvät säätövarat olka-, vyötärö- ja rintahihnoille, jolloin sen saa istumaan miellyttävästi. Materiaalina on käytetty kestävän oloista kangasta, ja pohja on erikseen vahvistettu. Heijastimia löytyy tarpeellisista paikoista, kuten olkaremmeistä ja repun takaosasta. Selän hikeentymistä on yritetty estää tekemällä urat pehmusteisiin, mutta keino ei ole toiminut käytännössä. Reppu on jaettu periaatteessa kolmeen eri osaan: vesisäiliöön, tavaratilaan sekä erilliseen ulkotaskuun, joka roikkuu remmeillä repun ulkopuolella.

Lähimpänä selkää sijaitseva osasto on tarkoitettu vesisäiliölle. Sijainnin huonona puolena on se, että pussin pohjalla oleva vesi lämpenee kesäisin ruumiin lämpöenergian avulla. Säiliö on irrotettavaa mallia, jolloin sen saa helposti ripustettua kuivumaan vaikkapa pyykkinarulle. Sisään voi laittaa mytyn talouspaperia imemään kosteuden, ja letkun suukappale kannattaa irrottaa ilman kiertämisen helpottamiseksi. Säiliön materiaalina on käytetty antibakteerista muovia, jolle Camelbak myöntää elinikäisen takuun. Letkun sisääntulokohta on erikseen vahvistettu. Säiliön korkki on suuri n. 10cm halkaisijaltaan, ja se sulkeutuu tiiviisti. Suukappaleesta saa vettä puristamalla sitä hampailla, ja sen voi asettaa kummallekin puolelle olkapäätä, mistä sen löytää helposti. Suukappale on hyvän muotoinen, mutta se maistuu ikävästi muoville.

Repun tavaratilat on jaettu eri osioihin. Keskimmäinen on suurin, ja siinä voi säilyttää esimerkiksi takkia. Tavaratila laajenee vesisäilön tyhjetessä, täydellä vesitankilla se on aika ahdas. Remmejä voi silloin löysätä tarpeen mukaan, mutta reppu alkaa nopeasti muistuttaa palloa. Repun ainut vesitiivis tasku löytyy ylhäältä, ja se on sopivan kokoinen esimerkiksi kännykälle tai mp3-soittimelle. Vedenpitävyys toimii myös käytännössä, ja säilytänkin siinä gps:ää lenkkien aikana. Uloin, erillinen tasku on hyvä kaikenlaisille pikkutavaroille kuten sisäkumille, työkaluille, avaimille jne. Se on jaettu sisältä moneen pieneen osioon, mikä on mielestäni turhaa – tavarat eivät kuitenkaan pysy paikoillaan. Taskun ulkopuolelle saa helposti kaarilukon remmillä kiinni.

Kaiken kaikkiaan reppu on kokonaisuutena onnistunut, mutta tavaratila on liian pieni pitkille matkoille. Reppu ajaa asiansa parin, kolmen tunnin lenkeillä, ja vesi ei heti lopu kesken. Hintaa huville kertyy n. 100e ostopaikasta riippuen.

Plussat:

• iso vesisäiliö
• vesitiivis tasku
• istuu hyvin

Miinukset:

• pieni tavaratila pidemmille matkoille

Maastopyöräilyharrastusta aloittaessa monelle saattaa muodostua esteeksi suhteellisen korkeat alkukustannukset. Lisäkuluja ei kuitenkaan vähään aikaan tule, kun olet saanut oleellisimman eli pyörän hankittua. Itse ajaminenhan on metsässä ilmaista. Pyörän valinnassa kannattaa ensinnäkin miettiä, minkälaiseen ajoon sitä käytetään. Yleisin ja varmaan myös aloittelijaystävällisin muoto on ns. XC-ajo (engl. Cross Country), joka pääasiassa tarkoittaa metsän siimeksessä ajelemista. Toinen yleinen lajimuoto on DH (Downhill), joka nimensä mukaisesti tarkoittaa alamäen laskemista. Tässä artikkelissa käsittelen kuitenkin pyörän hankintaa XC-ajon tarpeiden mukaan.

Tähän lajiin pyörältä voisi toivoa vähintäänkin etujoustoa, mutta takajousto säästää alaselkää, minkä olen kuopissa huomannut. Jos budjettisi kestää täysjouston hankkimisen, niin suosittelen sellaisen ostamista. Haarukan joustomatka riippuu ajajan painosta, mutta itselleni (n. 90kg) 100mm etuhaarukka on liian lyhyt, ja suosittelenkin 140mm haarukan hankkimista – liian lyhyet jouset painuvat korkeassa pudotuksessa helposti pohjaan. Jousituksen jäykkyyttä pystyy kuitenkin tiettyyn rajaan asti säätämään. Kalleimmissa jousissa käytetään ilmajoustoa, mutta itse olen ollut tyytyväinen öljy-teräs -vaihtoehtoon. Jotkut valmistajat käyttävät myös hybridivaihtoehtoa, johon on laitettu sekä teräs- että ilmajousto päällekkäin. Näin saadaan molempien tekniikoiden edut (tai haitat) samaan jouseen. Haarukoissa voi olla ominaisuutena jouston lukitus, jolloin esimerkiksi ylämäkeä poljettaessa energiaa ei kulu turhaan pomppimiseen.

Toinen oleellinen asia on rungon valinta. Maastopyörän koko on normaalisti pienempi kuin vastaavan maantiepyörän, ja useimmilla valmistajilla renkaan tuumakoot ovat suurimmillaan 26’’ ja rungon 22’’. Ainakin Nishikiltä löytyy 28 tuuman rengaskokoja maastopyöriin. Iso rengas vierii helpommin esteiden yli, mutta se on aavistuksen raskaampi polkea. Runkojen koot eivät ole standardeja, ja jokaisella merkillä on omat kokoluokituksena, minkä takia runkoa valittaessa kannattaa kysyä apua myyjältä. Pyörää voi silloin kokeilla käytännössä ja tehdä omat päätöksensä.

Runkojen materiaaleissa nykymuoti on alumiini, joka on kevyttä mutta ei yhtä jäykkää kuin teräs. Vanhoista pyöristä löytää helpoiten teräsrunkoja niitä halajaville. Kalleimpien pyörien runkojen materiaalina käytetään hiilikuitua, jossa yhdistyy keveys ja jäykkyys. Hintahaitarissa ylöspäin siirryttäessä hiilikuitu tulee lähes poikkeuksetta kaikissa osissa kuvioihin. Hiilikuitu on kovaa, mutta katkeaa helpommin kuin esimerkiksi alumiini, minkä takia moni vierastaa hiilikuidun käyttöä esimerkiksi stemmissä (ohjaustangon kannatin).

Polkimien valintaan kannattaa myös kiinnittää huomiota. Pyörässä tulee usein mukana ns. flättipolkimet (engl. flat), joka tarkoittaa perinteisen mallista avopoljinta. Näissä ei käytännössä ole juuri eroa, kunhan materiaali on metalli. Suosittelenkin käyttämään avopolkimia ainakin kunnes olet saanut tuntumaa pyörään ja ajotekniikkaan. Polkuvoimaa saa kuitenkin huomattavasti lisää käyttämällä lukkopolkimia, mutta ne vaativat totuttelua.

Jarrut ovat turvallisuuden kannalta oleellinen asia. V-jarrut menettävät tehoa sateella ja pakkasella, sekä niiden vaihtoväli on huomattavasti lyhyempi verrattuna levyjarruihin. Nykyisin levyjarrut ovat vakiotavaraa maastopyörissä, ja niiden tulisikin löytyä varustelistalta. Mekaaniset levyjarrut ovat edullisin valinta, mutta jarruteho heikkenee hieman kaapelin löystyessä (kaapelia voi tietenkin kiristää tai vaihtaa). Hieman hinnakkaammat hydrauliset levyjarrut ovat käytännössä huoltovapaat, eivätkä ne menetä tehoaan talven pakkasilla. Itselläni on käytössä hydrauliset levyjarrut, jotka ovat toimineet kuin ajatus.

Ehkäpä tärkein asia ajokokemuksen kannalta ovat renkaat. Pyörän valintakriteereissä niille ei kuitenkaan kannata antaa suurta painoarvoa, sillä renkaiden vaihtoväli on lyhyt, ja ne ovat suhteellisen halpoja. Pyörän renkaassa tulisi olla riittävästi ”nappulaa” ja kumiseoksen tarpeeksi kova – sorateillä ja kalliolla ajettaessa rengas kuluu yllättävän nopeasti. Myös liian kapeat renkaat ovat huonot. Jos tarkoituksena on ajaa talvellakin, kannattaa hankkia nastarenkaat, joissa nastat ulottuvat myös renkaan ulkoreunaan.

Kun olet päässyt perille pyörän tekniikasta, eri osasarjojen valinta voi tulla ajankohtaiseksi. Eri valmistajilla on komponenteille ”paremmuusluokat”, jotka lisäävät katu-uskottavuutta alan harrastajien parissa – toki komponenttien materiaaleissa on eroja. Kalliimpi hinta ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti parempaa laatua. Joskus kalliimpien osasarjojen hinnassa keveys on haettu kestävyyden kustannuksella. Jos johonkin osaan pyörässä haluaa panostaa, niin takavaihtajaan on hyvä kiinnittää huomiota. Se on altis rikkoutumisille ja kokee jarrujen ohella paljon käyttöä. Vaihteiden määrälle ei tarvitse antaa suurta arvoa, sillä ainakin itselleni riittää takarattaan tarjoamat yhdeksän vaihdetta. Etuvaihtajan voi tarvittaessa irrottaa ja laittaa tilalle ketjunohjaimen, jolloin ketjut eivät ärsyttävästi putoa rämeikössä.

Edellä olen kuvannut lyhyesti, mistä alueista pyörän hinta muodostuu. Jos ostat pyörän uutena, niin n. 1ke:n panostuksella saat jo laatutavaraa. Liian halpaan ei kannata mennä, sillä rikkoutuneen pyörän (varsinkin jousituksen) korjauskustannukset nostavat kulut korkealle. Pyörän ostaminen käytettynä sisältää riskin osien kestävyydestä, mutta sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto. Budjettiin tulee hintaa hieman lisää kypärästä, joka tässä harrastuksessa on ehdoton väline. Jos jotain jäi epäselväksi, yritän vastailla kysymyksiin parhaani mukaan.

Kerronpa itsestäni aluksi taustatietoja. Tällä hetkellä opiskelen TKK:lla ja yritän irrottautua opiskelijan tuskallisesta arjesta urheilemalla mahdollisimman paljon – mikä on mielestäni parasta hermolepoa. Aika on tiukalla varsinkin lukuvuonna, mutta keskityn muuhunkin kuin pelkkään opiskeluun. Maastopyöräily toimii itselleni aerobisena liikuntana, jonka ohella käyn aktiivisesti kuntosalilla.

Maastopyöräilyn pariin pääsin syksyllä 2007, jolloin ostin ensimmäisen kunnollisen maastopyöräni. Ennen pyöräilyä juoksin aktiivisesti, mutta nilkat eivät enää kestäneet sitä rääkkiä. Lajin aloittaminen oli opettavaa, ja alun teknisten vaikeuksien, kuten renkaiden puhkeamisten sekä vaihteiden säätöjen virheellisyyksien, jälkeen olenkin oppinut pyöräilyn tekniikkaa kantapään kautta. Tietämystä on karttunut jo sen verran, että päätin alkaa kirjoittaa aiheesta omaksi huvikseni. Toivottavasti opin samalla itsekin jotain uutta.

MTB-Blogin tarkoitus on toimia itselleni ajopäiväkirjana sekä mahdollisesti lajin harrastajien / harrastusta miettivien lukemisena. En kirjoita ammattimaisesti, ja tekstistä voi löytyä virheitä, minkä takia artikkeleita voi kommentoida vapaasti ja antaa parannusehdotuksia. Sivun ylälaidassa on näkyvissä Reittikartta-osio, jonne tallennan pyöräilemäni lenkit. Reitit keskittyvät pääsääntöisesti Otaniemen lähiympäristöön ja ovat Bikepolin järjestämiä.

Yritän kirjoitella blogiin mahdollisimman usein, jotta lukijoilla säilyisi mielenkiinto. Jossain vaiheessa tarkoituksena on lisätä keskustelualusta käyttäjille. Uudistan myös blogia tarpeiden mukaan. Lukuiloa!