Aamulla kello 6 herätys pärähtää soimaan. Ei muuta kuin kaurapuurot naamaan, nopea suihku ja illalla pakatut tavarat mukana suuntaan kohti Bikepolin huoltopajaa, jonne on sovittu yhteislähtö. Porukka näyttää väsyneeltä, eikä itselläkään ole hinkua saati sitten voimia tulevaan 24 tunnin sykkimiseen – kahvitkin jäivät juomatta. Tavarat siirretään autoon, ja suuntaamme kohti Lohjan metsiä pitkin länsiväylää. Sää näyttää siltä mihin on totuttu menneinä vuosina: vettä sataa, ja aurinkoa ei näy. Ehkä tämä kuitenkin muuttuu paremmaksi.

Tapahtumapaikalle saavuttaessa noin kello yhdeksän aikaan meidät ohjataan joukkuelleemme varatuille ruuduille hiekkakentälle. Aurinkokin alkaa jo pilkistää. Innokkaimmat tiimit ovat jo pystyttäneet telttansa ja tekevät viimeisiä säätöjä pyöriinsä. Oma Tunturi Equillarini tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä vertaessani sitä hipo-osia tursuaviin hiilikuituihmeisiin. Yritän uskotella itselleni, että kuskista se lopulta on kiinni, kuinka kovaa radalla mennään. Hetken pällisteltyäni loputkin tiimistäni ovat saapuneet paikalle, ja aloitamme PJ-teltan pystyttämisen. Teltan pystytys ei mene enää yhtä mallikkaasti kuin armeijan vihreissä, mutta saamme kuitenkin räpellettyä kelvollisen asumuksen. Tuossa ei tulla aikaa viettämään, mietin.

Kaverini pyörä on puoliksi palasina, ja vaihteiden säädöt päin p:tä. Se on kuitenkin saatava kuntoon ennen yhteislähtöä. Onneksi tapahtumapaikka sijaitsee Lohjan keskustan välittömässä läheisyydessä, joten lähdemme sinne hankkimaan puuttuvat osat. Ruokahuoltokin onnistuu kätevästi läheisestä supermarketista, vaikkakin järjestäjien paistama pyttipannu näyttää houkuttelevalta.

Yhdeltätoista juontaja alkaa kuuluttaa osallistujia yhteislähtöpaikalle. Turhan aikasta vielä, kahvit ehtii juomaan. Hetken pyörittyämme suuntaamme kohti urheilukentän reunaa, jossa on erilaisiin asusteisiin pukeutunutta väkeä mm. kokkeja, lentäjiä ja poliiseja. Tasan kahdeltatoista käsky käy, ja alamme kiertää urheilukenttää perinteiset kaksi kierrosta ennen metsikköön siirtymistä. Viime vuoden reitti oli hyvä, toivottavasti ratamestari ei ole muuttanut sitä paljon. Ensimmäinen kierros sujuu nihkeästi, ja voimat ovat loppu jo parin kilometrin jälkeen, vaikka reitin kokonaispituus on 7 kilometriä. Laitan huonon kisakunnon aamukankeuden piikkiin. Muutaman kierroksen jälkeen fiilis alkaa olla jo hyvä, ja ajatus öisistä kierroksista ei tunnu enää mahdottomalta. Tätä varthenhan tänne tultiin!

Iltapäivällä tiimimme on ajanut jo hyvän määrän kilometrejä, mutta väsymys alkaa painaa. Nälkä on jo kova, vaikka kaikenlaista pientä on tullut syötyä pitkin päivää. Yhteistuumin suuntaamme kohti Hesburgeria, ja vedämme kana-ateriat huiviin. Johan olo koheni, tällä energialla voisin polkea vaikka kellon ympäri! Paluumatkan pitkä ylämäki palauttaa minut kuitenki maan pinnalle, ja matka taittuu pyörää taluttaen takaisin hiekkakentälle.

Maantiepyöräilijät ovat jo läheteneet kiertämään Lohjanjärveä. Ajan vielä muutaman kierroksen, ja alan säästää voimiani yölenkille. Tapahtumapaikan vieressä olevassa uimahallissa on sauna käytössä yöllä puoli yhteen asti, ja ajatus kuumista löylyistä kieltämättä houkuttaa. En kuitenkaan halua mennä lauteille, koska tiedän oloni sen jälkeen olevan niin löysä, ettei ajamisesta tule mitään. Menen siis makkaranpaistopaikalle ja alan kuunnella muiden osallistujien juoruja. Kuumin puheenaihe on ”se neonvihreä kalsariasuinen kaveri, joka tuli tuhatta ja sataa ylämäessä ohi”. Itsekin näin kyseisen tyypin, ja vauhti oli kieltämättä hurja. Kaiken karvaista hiihtäjää täällä näkee pilottiasuista kokkipukuihin. Itselläni on päällä tylsä musta urheilupuku.

Puoli yhden aikaan alkaa näyttää tarpeeksi pimeältä, jotta voisin lähteä kokeilemaan tuliterää led-kypärä- lamppuani tositoimissa. Muutkin joukkueestani ovat väsyneitä, mutta varmaan odottavat pääsyä poluille yön pimeyteen. Lähdemme kuuden hengen porukassa kiertämään polkua. Toivoin leppoisaa vauhtia, mutta meno muistuttaa enemmän XC-kisaa – hikihän tässä tulee! Yhden öisen kierroksen jälkeen olen niin poikki, että päätän laittaa pillit pussiin ja lähteä suihkuun. Teltassa kamina on jo mansikkana, ja uni tulee nopeasti 19 tunnin valvomisen jälkeen.

Aamulla huomaan herääväni toiseksi viimeisenä auringon paistaessa kirkkaana taivaalta. Horteisena kömmin ulos teltasta ja alan keittää kaurapuuroa. Siitä pitäisi saada tarpeeksi energiaa, jotta jaksan polkea vielä tarvittavat kaksi kierrosta kymmenen kierroksen tavoitteeseen yltääkseni. Lähdemme porukalla ajamaan viimeiset kierrokset, ja saan rutistettua loput mehut jaloistani. Tavoitteeni tuli täyteen! Varttia vaille kaksitoista porukka kerätään jälleen yhteen kiertämään kenttä kertaalleen. Muutamat tylsät puheet, palkintojen jako ja on aika ruveta laittamaan tavaroita kasaan. Lähdemme ajamaan takaisin kohti kylmää Otaniemeä, mutta aion palata ensi vuonna.

Jätän valittelut sikseen, ja kerron puolestani eilisestä lenkistä ja Helsingin keskuspuiston maastoista. Lenkki alkoi normaaliin tapaan kokoontumisella Bikepolin pajan eteen, josta lähdimme porukalla polkemaan reittiä Otaniemi – Kuusisaari – Lehtisaari – Munkkiniemi kohti Helsinkiä ja nimenomaan Helsingin keskuspuistoa. Matkalla on hieman asvalttiviidakkoa, mutta puistoon pääsee kuitenkin suhteellisen helposti Otaniemestä kevyen liikenteen väylää pitkin.

Reitti oli tällä kertaa tavallista teknisempi eli paljon juurakkoa, kalliota ja pikkukiviä eikä niinkään vauhdikkaita alamäkiä, joita löytyy enemmän Espoon suunnalta. Helsingin keskuspuisto on muutenkin melko tasaista maastoa, ja polut ovat usein lyhyitä pyrähdyksiä, jonka jälkeen tullaan taas normaalille hiekkatielle. Hiekkateitä puistosta löytyy paljon enemmän kuin esimerkiksi Espoon keskuspuistosta, ja osittain tästä syystä myös ulkoilijoita ja lenkkeilijöitä näkyy enemmän. Tietenkin Helsingissä asuu ihmisiä huomattavasti tiheämmin.

Teknisiltä ongelmilta ei tälläkään kertaa vältytty. Rengas ei ihme kyllä keneltäkään puhjennut, mutta sen sijaan saimme korjailla katkenneita ketjuja ja takavaihtajan irronnutta vaijeria. Onneksi meillä oli mukana tarvittavat korjausvälineet, ja matka saattoi jatkua rikkoontumisista huolimatta. Katkennut ketju oli sikäli ikävä, että sitä korjatessa ketjua jouduttiin lyhentämään, ja kaikki vaihteet eivät sen jälkeen toimineet takavaihtajan ottaessa takarattaisiin kiinni. Polkemaan sillä kuitenkin pystyi, ja kenenkään ei tarvinnut tulla takaisin jalkapatikalla.

Lenkille tuli tällä kertaa matkaa 27.72km ja kestoksi vajaa kolme tuntia. Sitä voi seurailla normaalisti Reittikartalla tai Google Earthilla.

Ongelmat alkoivat Leppävaarassa, jossa yhdestä pyörästä hajosi takavaihtaja. Syynä oli ilmeisesti liian kireällä olleet ketjut, joita oli lyhennetty asennusvaiheessa. Hyvässä pudotuksessa takaiskari veti ketjut kireiksi, mikä väänsi takavaihtajan muodottomaksi. Se saatiin onneksi väännettyä siihen kuntoon, ettei tarvinnut taluttaa pyörää kotiin, mutta lenkki oli tältä pyörältä ohi.

Leppävaaran maastossa on paljon korkeuseroja, toisin kuin esimerkiksi Helsingin keskuspuistossa, jossa lenkit voisi ajaa maantiepyörällä. Korkeuserot tuovat haastavuutta ajoon, ja alamäkiä on hauska tulla vauhdilla alas. Lähiseudun parhaimmat lenkit löytyvät mielestäni Leppävaarasta tai Espoon keskuspuistosta, joihin pääsee Otaniemestä pyörällä helposti.

Jatkoimme matkaa, ja kaikki näytti olevan hyvin, kunnes ikävässä alamäessä aloin kuulla suhinaa takana. Rengasrikko tapahtuu lähes jokaisella lenkillä, ja usein syynä on snakebite, jossa vanne kolahtaa kiveen puhkaisten sisäkumiin kaksi vierekkäistä reikää. Sattuneesta syystä pidän mukana vararengasta, paikkausvälineitä ja pumppua, joten lenkkiä ei tarvinnut lopettaa siihen.

Takaisin tullessa koukkasimme Laajalahden luontopolun kautta. Voin suositella sitä käymisen arvoisena paikkana, sillä polulta löytyy hyvää hiekkatietä ulkoiluun ja myös muutama kilometri lankkuja, joita pitkin voi ajella ja harjoitella samalla tasapainoa. Lehmiäkin näkyi olevan.

Kokonaismatkaksi tuli n. 27km. Lenkin voit ladata täältä tai katsella sitä Reittikartalla.

Tähän lajiin pyörältä voisi toivoa vähintäänkin etujoustoa, mutta takajousto säästää alaselkää, minkä olen kuopissa huomannut. Jos budjettisi kestää täysjouston hankkimisen, niin suosittelen sellaisen ostamista. Haarukan joustomatka riippuu ajajan painosta, mutta itselleni (n. 90kg) 100mm etuhaarukka on liian lyhyt, ja suosittelenkin 140mm haarukan hankkimista – liian lyhyet jouset painuvat korkeassa pudotuksessa helposti pohjaan. Jousituksen jäykkyyttä pystyy kuitenkin tiettyyn rajaan asti säätämään. Kalleimmissa jousissa käytetään ilmajoustoa, mutta itse olen ollut tyytyväinen öljy-teräs -vaihtoehtoon. Jotkut valmistajat käyttävät myös hybridivaihtoehtoa, johon on laitettu sekä teräs- että ilmajousto päällekkäin. Näin saadaan molempien tekniikoiden edut (tai haitat) samaan jouseen. Haarukoissa voi olla ominaisuutena jouston lukitus, jolloin esimerkiksi ylämäkeä poljettaessa energiaa ei kulu turhaan pomppimiseen.

Toinen oleellinen asia on rungon valinta. Maastopyörän koko on normaalisti pienempi kuin vastaavan maantiepyörän, ja useimmilla valmistajilla renkaan tuumakoot ovat suurimmillaan 26’’ ja rungon 22’’. Ainakin Nishikiltä löytyy 28 tuuman rengaskokoja maastopyöriin. Iso rengas vierii helpommin esteiden yli, mutta se on aavistuksen raskaampi polkea. Runkojen koot eivät ole standardeja, ja jokaisella merkillä on omat kokoluokituksena, minkä takia runkoa valittaessa kannattaa kysyä apua myyjältä. Pyörää voi silloin kokeilla käytännössä ja tehdä omat päätöksensä.

Runkojen materiaaleissa nykymuoti on alumiini, joka on kevyttä mutta ei yhtä jäykkää kuin teräs. Vanhoista pyöristä löytää helpoiten teräsrunkoja niitä halajaville. Kalleimpien pyörien runkojen materiaalina käytetään hiilikuitua, jossa yhdistyy keveys ja jäykkyys. Hintahaitarissa ylöspäin siirryttäessä hiilikuitu tulee lähes poikkeuksetta kaikissa osissa kuvioihin. Hiilikuitu on kovaa, mutta katkeaa helpommin kuin esimerkiksi alumiini, minkä takia moni vierastaa hiilikuidun käyttöä esimerkiksi stemmissä (ohjaustangon kannatin).

Polkimien valintaan kannattaa myös kiinnittää huomiota. Pyörässä tulee usein mukana ns. flättipolkimet (engl. flat), joka tarkoittaa perinteisen mallista avopoljinta. Näissä ei käytännössä ole juuri eroa, kunhan materiaali on metalli. Suosittelenkin käyttämään avopolkimia ainakin kunnes olet saanut tuntumaa pyörään ja ajotekniikkaan. Polkuvoimaa saa kuitenkin huomattavasti lisää käyttämällä lukkopolkimia, mutta ne vaativat totuttelua.

Jarrut ovat turvallisuuden kannalta oleellinen asia. V-jarrut menettävät tehoa sateella ja pakkasella, sekä niiden vaihtoväli on huomattavasti lyhyempi verrattuna levyjarruihin. Nykyisin levyjarrut ovat vakiotavaraa maastopyörissä, ja niiden tulisikin löytyä varustelistalta. Mekaaniset levyjarrut ovat edullisin valinta, mutta jarruteho heikkenee hieman kaapelin löystyessä (kaapelia voi tietenkin kiristää tai vaihtaa). Hieman hinnakkaammat hydrauliset levyjarrut ovat käytännössä huoltovapaat, eivätkä ne menetä tehoaan talven pakkasilla. Itselläni on käytössä hydrauliset levyjarrut, jotka ovat toimineet kuin ajatus.

Ehkäpä tärkein asia ajokokemuksen kannalta ovat renkaat. Pyörän valintakriteereissä niille ei kuitenkaan kannata antaa suurta painoarvoa, sillä renkaiden vaihtoväli on lyhyt, ja ne ovat suhteellisen halpoja. Pyörän renkaassa tulisi olla riittävästi ”nappulaa” ja kumiseoksen tarpeeksi kova – sorateillä ja kalliolla ajettaessa rengas kuluu yllättävän nopeasti. Myös liian kapeat renkaat ovat huonot. Jos tarkoituksena on ajaa talvellakin, kannattaa hankkia nastarenkaat, joissa nastat ulottuvat myös renkaan ulkoreunaan.

Kun olet päässyt perille pyörän tekniikasta, eri osasarjojen valinta voi tulla ajankohtaiseksi. Eri valmistajilla on komponenteille ”paremmuusluokat”, jotka lisäävät katu-uskottavuutta alan harrastajien parissa – toki komponenttien materiaaleissa on eroja. Kalliimpi hinta ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti parempaa laatua. Joskus kalliimpien osasarjojen hinnassa keveys on haettu kestävyyden kustannuksella. Jos johonkin osaan pyörässä haluaa panostaa, niin takavaihtajaan on hyvä kiinnittää huomiota. Se on altis rikkoutumisille ja kokee jarrujen ohella paljon käyttöä. Vaihteiden määrälle ei tarvitse antaa suurta arvoa, sillä ainakin itselleni riittää takarattaan tarjoamat yhdeksän vaihdetta. Etuvaihtajan voi tarvittaessa irrottaa ja laittaa tilalle ketjunohjaimen, jolloin ketjut eivät ärsyttävästi putoa rämeikössä.

Edellä olen kuvannut lyhyesti, mistä alueista pyörän hinta muodostuu. Jos ostat pyörän uutena, niin n. 1ke:n panostuksella saat jo laatutavaraa. Liian halpaan ei kannata mennä, sillä rikkoutuneen pyörän (varsinkin jousituksen) korjauskustannukset nostavat kulut korkealle. Pyörän ostaminen käytettynä sisältää riskin osien kestävyydestä, mutta sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto. Budjettiin tulee hintaa hieman lisää kypärästä, joka tässä harrastuksessa on ehdoton väline. Jos jotain jäi epäselväksi, yritän vastailla kysymyksiin parhaani mukaan.