MTB-Lohja 24H – tiukkaa vääntöä kellon ympäri
30.6.09 Tiistai 22:20 kirjoittanut WS
Alkukesän koittaessa todelliset pyöräilyn ystävät keräävät kamppeensa ja suuntaavat MTB-Lohja 24:een. Kyseessä on siis hyväntekeväisyys- tapahtuma, jossa on tarkoituksena ajaa mahdollisim- man pitkä matka 24 tunnin aikana. Itse ei tarvitse radalla jatkuvasti, vaan tavoitteena on ajaa jouk- kueena vuorokausi putkeen. Myös maantie- pyöräilijöille löytyy toimintaa Lohjanjärven ympäriajon muodossa. Itse olin mukana toista kertaa edustamassa Bikepolin joukkuetta. Tämä on minun tarinani.
Aamulla kello 6 herätys pärähtää soimaan. Ei muuta kuin kaurapuurot naamaan, nopea suihku ja illalla pakatut tavarat mukana suuntaan kohti Bikepolin huoltopajaa, jonne on sovittu yhteislähtö. Porukka näyttää väsyneeltä, eikä itselläkään ole hinkua saati sitten voimia tulevaan 24 tunnin sykkimiseen – kahvitkin jäivät juomatta. Tavarat siirretään autoon, ja suuntaamme kohti Lohjan metsiä pitkin länsiväylää. Sää näyttää siltä mihin on totuttu menneinä vuosina: vettä sataa, ja aurinkoa ei näy. Ehkä tämä kuitenkin muuttuu paremmaksi.
Tapahtumapaikalle saavuttaessa noin kello yhdeksän aikaan meidät ohjataan joukkuelleemme varatuille ruuduille hiekkakentälle. Aurinkokin alkaa jo pilkistää. Innokkaimmat tiimit ovat jo pystyttäneet telttansa ja tekevät viimeisiä säätöjä pyöriinsä. Oma Tunturi Equillarini tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä vertaessani sitä hipo-osia tursuaviin hiilikuituihmeisiin. Yritän uskotella itselleni, että kuskista se lopulta on kiinni, kuinka kovaa radalla mennään. Hetken pällisteltyäni e devlet
loputkin tiimistäni ovat saapuneet paikalle, ja aloitamme PJ-teltan pystyttämisen. Teltan pystytys ei mene enää yhtä mallikkaasti kuin armeijan vihreissä, mutta saamme kuitenkin räpellettyä kelvollisen asumuksen. Tuossa ei tulla aikaa viettämään, mietin.
Kaverini pyörä on puoliksi palasina, ja vaihteiden säädöt päin p:tä. Se on kuitenkin saatava kuntoon ennen yhteislähtöä. Onneksi tapahtumapaikka sijaitsee Lohjan keskustan välittömässä läheisyydessä, joten lähdemme sinne hankkimaan puuttuvat osat. Ruokahuoltokin onnistuu kätevästi läheisestä supermarketista, vaikkakin järjestäjien paistama pyttipannu näyttää houkuttelevalta.
Yhdeltätoista juontaja alkaa kuuluttaa osallistujia yhteislähtöpaikalle. Turhan aikasta vielä, kahvit ehtii juomaan. Hetken pyörittyämme suuntaamme kohti urheilukentän reunaa, jossa on erilaisiin asusteisiin pukeutunutta sgk väkeä mm. kokkeja, lentäjiä ja poliiseja. Tasan kahdeltatoista käsky käy, ja alamme kiertää urheilukenttää perinteiset kaksi kierrosta ennen metsikköön siirtymistä. Viime vuoden reitti oli hyvä, toivottavasti ratamestari ei ole muuttanut sitä paljon. Ensimmäinen kierros sujuu nihkeästi, ja voimat ovat loppu mont jo parin kilometrin jälkeen, vaikka reitin kokonaispituus on 7 kilometriä. Laitan huonon kisakunnon aamukankeuden piikkiin. Muutaman kierroksen jälkeen fiilis alkaa olla jo hyvä, ja ajatus öisistä kierroksista ei tunnu enää mahdottomalta. Tätä varthenhan tänne tultiin!
Iltapäivällä tiimimme on ajanut jo hyvän määrän kilometrejä, mutta väsymys alkaa painaa. Nälkä on jo kova, vaikka kaikenlaista pientä on tullut syötyä pitkin päivää. Yhteistuumin suuntaamme kohti Hesburgeria, ja vedämme kana-ateriat huiviin. Johan olo koheni, tällä energialla voisin polkea vaikka kellon ympäri! Paluumatkan pitkä ylämäki palauttaa minut kuitenki maan pinnalle, ja matka taittuu pyörää taluttaen takaisin hiekkakentälle.
Maantiepyöräilijät ovat jo läheteneet kiertämään Lohjanjärveä. Ajan vielä muutaman kierroksen, ja alan säästää voimiani yölenkille. Tapahtumapaikan istanbul escort vieressä olevassa uimahallissa on sauna käytössä yöllä puoli yhteen asti, ja ajatus kuumista löylyistä kieltämättä houkuttaa. En kuitenkaan halua mennä lauteille, koska tiedän oloni sen jälkeen olevan niin löysä, ettei ajamisesta tule mitään. Menen siis makkaranpaistopaikalle ja alan kuunnella muiden osallistujien juoruja. Kuumin puheenaihe on ”se neonvihreä kalsariasuinen kaveri, joka tuli tuhatta ja sataa ylämäessä ohi”. Itsekin näin kyseisen tyypin, ja vauhti oli kieltämättä hurja. Kaiken karvaista hiihtäjää täällä näkee pilottiasuista kokkipukuihin. Itselläni on päällä tylsä musta urheilupuku.
Puoli yhden aikaan alkaa näyttää tarpeeksi pimeältä, jotta voisin lähteä kokeilemaan tuliterää led-kypärä- lamppuani tositoimissa. Muutkin joukkueestani ovat väsyneitä, mutta varmaan odottavat pääsyä poluille yön pimeyteen. Lähdemme kuuden hengen porukassa kiertämään polkua. Toivoin leppoisaa vauhtia, mutta meno muistuttaa enemmän XC-kisaa – hikihän tässä tulee! Yhden öisen kierroksen jälkeen olen niin poikki, että päätän laittaa pillit pussiin ja lähteä suihkuun. Teltassa kamina on jo mansikkana, ja uni tulee nopeasti 19 tunnin valvomisen jälkeen.
Aamulla huomaan herääväni toiseksi viimeisenä auringon paistaessa kirkkaana taivaalta. Horteisena kömmin ulos teltasta ja alan keittää kaurapuuroa. Siitä pitäisi saada tarpeeksi energiaa, jotta jaksan polkea vielä tarvittavat kaksi kierrosta kymmenen kierroksen tavoitteeseen yltääkseni. Lähdemme porukalla ajamaan viimeiset kierrokset, ja saan rutistettua loput mehut jaloistani. Tavoitteeni tuli täyteen! Varttia vaille kaksitoista porukka kerätään jälleen yhteen kiertämään kenttä kertaalleen. Muutamat tylsät puheet, palkintojen jako ja on aika ruveta laittamaan tavaroita kasaan. Lähdemme ajamaan takaisin kohti kylmää Otaniemeä, mutta aion palata ensi vuonna.
Renkaan puhkeaminen on varmaankin yleisin varusterikko maastopyöräilyssä, ja niitä on mahdoton välttää – paikkausvälineitä kannattaa siis pitää mukana. Onneksi sisäkumin paikkaus on kuitenkin helppoa, ja se sujuu oikealla tekniikalla muutamassa minuutissa. Renkaanvaihtoon ei tarvita työkaluarsenaalia, vaan muutama yleishyödyllinen 













Jonkin aikaa maastopyöräilyä harrastettuasi, saatat alkaa harkita lukkopolkimien hankkimista. Lukkoja ensimmäisen kerran kokeiltuaan tekisi mieli viskata kengät menemään, mutta jo parin lenkin jälkeen niihin alkaa tottua, eikä ajatus polkimiin sidotuista jaloista tunnu enää niin huonolta – päinvastoin. Yleensä esteenä lukkopolkimien käyttämiselle on pelko jalan jumiutumisesta polkimeen vaikeassa paikassa. Itse olen kuitenkin aina saanut jalat irti polkimilta tilanteen niin vaatiessa.





